maanantai 30. lokakuuta 2023

Jyväskylän Tyttöjen talon Mummolatoiminta avattu 27.10.2023

 Jyväskylän Tyttöjen talo on kohtaamispaikka 12-28-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille osoitteessa Viitaniementie 11-13. Tyttöjen talolla kunnioitetaan sukupuolten moninaisuutta ja kaikkien itsemääräämisoikeutta. Tyttöjen talossa on vapaata sekä ryhmätoimintaa. Jyvässeudun soroptimistit ovat osallistuneet Tyttöjen talon toimintaan sen alusta asti. Soroptimistit ottivat Tyttöjen talon perustamisen puheeksi Nuorisofoorumissa kolmisen vuotta sitten. Talokonsepti on Setlementtiliikkeen tavaramerkki. Jyvälän kansalaisopisto hankki talon rahoituksen ja perusti talon, joka avattiin toukokuussa 2023 ja vihittiin käyttöön elokuussa 2023.

Jyvässeudun soroptimistit järjestävät kerran kuussa Mummolatoimintaa Tyttöjen talolla. Ensimmäinen mummola avattiin pullantuoksuisesti 27.10. kahden mummon Hannelen ja Seija voimin. Kolmas vapaehtoismummo Paula osallistui myös tyttö- ja mummoringin keskusteluihin. Tytöt olivat sitä mieltä, että mummoudelle, niin kuin ei tytöillekään ole kaavaa, vaan jokainen on erilainen. Mummo ei välttämättä ole pullantuoksuinen kotihengetär. Työssä käyvä kiireinen mummo on nykypäivänä yleinen tapa olla mummo.

Mummolatoiminnallakaan ei ole kaavaa. Tyttöjen talon ilmoitustaululle jätettiin avoin A4:n. Siihen kävijät voivat jättää toiveitaan mummolalle. Siitä on sovittu, että ennen joulua paistetaan pipareita ja huovutetaan joulukoristeita.

Teksti Seija Nykänen

Oranssit päivät 25.11.-10.12.2023 naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä - Read the Signs

Oranssit päivät -kampanja marras- joulukuussa kannustaa kaikkia toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma, joka koskettaa meitä kaikkia. YK:n Oranssit päivät -kampanjaa vietetään joka vuosi naisiin kohdistuvan väkivallan pysäyttämiseksi. Kampanjan oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.

Lue merkit - Read the Signs on otsikkona äideille ja tytöille suunnatussa luento- ja keskustelutilaisuudessa torstaina 23.11.2023 klo 18.00, Tyttöjen Talossa, Viitaniementie 11-13. Tilaisuuden järjestävät Jyvässeudun soroptimisti klubi ry, Jyväskylän Tyttöjen Talo ja Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry.

Tämän tilaisuuden lisäksi Jyvässeudun soroptimisti klubi, Jyväskylän Tyttöjen Talo, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry ja Kriisikeskus mobile järjestävät näyttelyn palveluista väkivallan ehkäisyssä ja siihen puuttumisesta Kortteli Kubilla, 27.11.-10.12.2023 välisenä aikana, Vapaudenkatu 48-50.

Soroptimistien Euroopan järjestö kirjasi tyttöihin ja naisiin kohdistuvan myrkyllisen, väkivaltaisen suhteen merkeiksi vuoden 2023 kampanjassaan intensiivisyyden, johon kuuluvat liioittelevat eleet, vaatimukset suhteen luonteen muuttumisesta nopeasti ns. ”vakavaksi”, tekstiviestien ja sähköpostien tulva. Merkkinä on myös mustasukkaisuus, joka tarkoittaa normaalin kanssakäymisen rajoittamista vastakkaisen sukupuolen kanssa, painostusta yksityisten asioiden jakamiseen ja omien henkilökohtaisten rajojesi ylittämiseen. Merkkinä ovat myös kontrolli, eristäminen ystävistä ja omaisista, jatkuva negatiivinen kritiikki, sabotointi ja syyttäminen sekä vihaiset, vakavat mielialavaihtelut, ylireagointi, seksuaalinen painostus ja pelottelu. Luentotilaisuudessa jaetaan tietoa, mitä uhri voi tehdä ja mistä saa apua, jos myrkyllisen suhteen merkit ovat läsnä elämässä.

                                     

Teksti Seija Nykänen

Kuvat Soroptimisti Unionin materiaalia 

SI Jyvässeudun vuoden 2023 Tyttöjenpäivän tapahtuma Jyväskylän Tyttöjen Talossa

Soroptimisti klubi SI Jyvässeutu järjesti yhteistyössä Jyväskylän Tyttöjen talon ja Keski- Suomen ensi- ja turvakodin kanssa 11.10.2023 Tyttöjenpäivän tapahtuman Tyttöjen talossa, Viitaniementie 11-13. Tavoitteena oli toiminnallisen ja osallistumismahdollisuuden tarjoavan tapahtuman lisäksi tukea vasta toimintansa aloittaneen Tyttöjen taloa myös taloudellisesti.

Klubi valitsi tapahtumaa varten työryhmän. Tyttöjen talon henkilökunta kokosi ideoita Tyttöjen talon tytöiltä. Sorotyöryhmä sekä Tyttöjen talon henkilökunta suunnittelivat, laativat työnjaon ja toteuttivat tapahtuman yhdessä Tyttöjen talon tyttöjen kanssa. Lämminhenkiseen tapahtumaan osallistui kymmenkunta tyttöä, kuusi klubisisarten ja Tyttöjen talon kolme työntekijää.

Tervetulotoivotusten jälkeen istahdimme kahville ja teelle. Osa tytöistä osallistui äänimaljarentoutukseen. Tarjosimme heille myös joogaharjoittelun, mahdollisuuden tehdä unelmakartta ja perustimme kynsistudion. Tunnelma oli koko tapahtuman ajan rento. Saatoimme keskustella monissa pöydissä tyttöjen kanssa ja kontaktit syntyivät vaivattomasti yhteisen toiminnan aktivoimina.

Keski-Suomen ensi- ja turvakodin väkivallan vastaisen työryhmän työntekijät Piia Sipari ja Päivi Kärkkäinen vetivät osallistavan learning cafe -metodin avulla Turvallinen seurustelu ja omat rajat -keskustelun.

Jatkamme samojen kumppaneiden kanssa Oranssit päivät tapahtumaa Tyttöjen talossa. Lämmin kiitos Soroptimisti Unionille 750 € apurahasta tapahtuman järjestämiseen.

Teksti Seija Nykänen

Kuvat Ulla Rannanheimo

Soroptimistien stipendit

                                                    Soroptimist International järjestö jakaa vuosittain stipendejä ja apurahoja. Näitä voiva...