maanantai 25. tammikuuta 2021

Virtuaalinen vierailu on mahdollista korona-aikanakin



Jyvässeudun Soroptimistien tammikuun Meet-kuukausikokouksen yhteydessä tehtiin virtuaalinen vierailu Alvar Aallon vuonna 1929 suunnittelemaan ja vuonna 2020 peruskorjattuun Valtiontaloon. Tutustumiskierros rakennukseen tehtiin Youtube-videon välityksellä, jonka jälkeen Kiinteistösijoitusyhtiö Järvi-Suomen asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tomi Nieminen esitteli rakennusta ja sen korjausvaiheita. Lopuksi Tomi kertoi muistakin mielenkiintoisista saneeraushankkeistaan mm. Veturitalli ja Kirkkopuiston kioski.

Valtiontalosta järjestetyssä suunnittelukilpailu arkkitehti Alvar Aalto sijoittui toiseksi, mutta rakennus toteutettiin kuitenkin hänen suunnitelmansa mukaan. Rakennus edustaa Aallon varhaistuotantoa ajoittuen klassismin ja modernismin murrosvaiheeseen. Rakennus valmistui alun perin Jyväskylän suojeluskuntataloksi, mutta siirtyi valtion omistukseen vuonna 1934, jolloin nimi muuttui Valtiontaloksi. Rakennuksessa on vuosien saatossa toiminut mm. pankki, ravintola, juhlasali, elokuvateatteri, kauppahalli, postitoimisto. Moni muistaa Valtiontalon kaupunkilaisten suosittuna tanssipaikkana. Vuonna 1995 rakennus siirtyi Jyväskylän kaupungin omistukseen toimien mm. Taidemuseona. Rakennus pääsi rapistumaan vuosien kuluessa ja joutui vuonna 2009 käyttökieltoon ollen tyhjillään viime vuosikymmenen.

Järvi-Suomen Asunnot Oy ja Royal House Oy ostivat rakennuksen vuonna 2015 ja siitä alkoi haastava, 4 vuotta kestänyt remontti. Korjaushankkeen pääsuunnittelijana toimi Tapani Mustonen, joka tunnetaan myös Viipurin kirjaston peruskorjauksen pääsuunnittelijana. Rakennus oli vuosien saatossa kokenut monia muutoksia ja rakenteet olivat vakavasti vaurioituneet. Lisäksi rakennus on vahvasti suojeltu, mm. erityisen suojeltuja ovat juhlasali, ravintolasali ja portaikko ja kävelyhallin tilat, joten purkamiset ja muutokset olivat lähes kiellettyjä. Peruskorjauksen edetessä jouduttiin kuitenkin uusimaan useita kohtia. Haastavin tilanne syntyi rakennus alkaessa vajoamaan, jolloin pitkien neuvottelujen ja katselmusten seurauksena Museovirasto antoi luvan talon päädyn purkuun, jotta rakennus voitiin tukea ja rakenteet uusia. Peruskorjauksessa käytettiin mahdollisimman paljon alkuperäisiä rakennusmateriaaleja ja käsityötekniikoita mm. stuccolustro-marmorointi palautettiin portaikkoon. Peruskorjauksen kustannusarvio ylittyi huomattavasti yli arvioidun kustannusarvion mm. vaativien ratkaisujen, tuentojen ja erikoistöiden takia. Nyt rakennus toimii mm. Jyväskylän seurakunta, YLE Keski-Suomi, suunnittelutoimisto Etteplan ja ylemmissä kerroksissa Forenomin loft-asuntoja ja huoneistohotelli.

Rakennus on saanut arvoisensa peruskorjauksen, jolla on suuri kulttuurihistoriallinen ja kaupunkikuvallinen merkitys Jyväskylän kaupungille. Rakennus seisoo nyt uljaana historialisena rakennuksena, Alvar Aallon varhaistuotannon edustajana, Kirkkopuiston laidalla. (ylöskirjasi ja kuvasi Ulla Rannanheimo)

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valarikko on Sari Peitsenheimon esikoisteos

                                                                           Saimme maaliskuun kuukausikokoukseen vieraaksemme esikoiskirjaili...