Tuija Leena Viirret: Draamaopettaja rakentaa toimivan dialogin osallistujien kanssa

 

Tuija Leena Viirretin ammattiesitelmä 12.11.2020

Tuija Leena Viirret on opettanut lähes 30 vuotta draamakasvatuksen perus- ja aineopintoja Jyväskylän yli­opiston avoimessa yliopistossa. Opiskelijat ovat pääasiassa opettajia, joko jo val­mis­tu­nei­ta, työssäkäyviä opettajia tai opettajiksi opiskelevia nuoria. Ikähaitari on kaksikymppisistä yli kuusikymppisiin ja sukupuolijakauma painottuu vahvasti naisiin. Opettaja- opiskelijat saavat perus-ja aineopinnot käytyään ilmaisutaidon opettajan pätevyyden. Opetustyö tapahtuu iltaisin ja viikon­loppuisin.

 

Ludvig IV:n hallitsijakauden Ranskaan sijoittuva Aurinkokuningas-draama on yksi esimerkki siitä, mi­ten draamassa opitaan roolityöskentelyn kautta. Kyse on siis eläytymisestä tuon ajan elämään eri rooleissa, esimerkiksi: eletään läpi hovin etikettejä kuninkaan hoviväen rooleissa ja sittemmin koetaan kansan osa tehdastyöläisten rooleissa minimipalkalla ja aamusta iltamyöhään työtä tehden. Samalla tavalla voidaan eläytyä mihin tahansa inhimilliseen kokemukseen, jota halutaan draaman keinoin tutkia. Draamassa on siis aina jokin tavoite. Koska kyse on kokemuksellisesta, kokonais­val­taisesta oppimisesta, draamassa opitaan usein niin tietoja kuin taitoja ja se voi olla myös terapeuttista (mutta ei terapiaa!) ja kuntouttavaa. Tavoitteen voisi kuvata myös sanoilla ”mennään hyvää kohti” niin yksilöllisellä, yhteisöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

 

Draamaopettajan ammattitaitoon kuuluvatkin sekä taiteellinen että pedagoginen osaaminen, eli tieto-taito sekä oppimisesta että teatterista. Draa­ma­opet­ta­juudessa haasteena on keskeneräisyyden sie­tä­minen, sillä kaikki tapahtuu tässä ja nyt, ja draama etenee usein osallistujien luomien tapahtumien pohjalta. Kaikkiaan draamaopettajan on huolehdittava, että ryhmään syntyy ja siinä ylläpidetään luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, sillä draamaopetus, kuten kaikki taidekasvatus, on henkilökohtaistuvaa ja herkästi haavoittuvaa työskentelyä. Kun heittäydytään draamarooleihin ja draaman maailmaan, mukana on myös oma itse. Draamaopettajan vahvuuksiin kuuluvatkin aito dialogisuus, joka sisältää läsnäolon, kunnioituksen ja luottamuksen hyveet. Draamakasvatuksen opintojen myötä opiskelijat kuvaavat muun muassa löytäneensä läsnäoloa ja suvaitsevuutta myös itseään kohtaan sen lisäksi, että ovat saaneet uuden draamallisen tieto-taidon, jota voivat soveltaa omaan opetustyöhönsä. 

Tuija Leenan väitöstutkimuksessa (elokuussa 2020) oli tutkimuskohteena kolmen draamaopettajan käsityksiä draamaopettajan taiteellis-pedagogisessa asiantunti­juu­dessa. Tutkimus käsitteli dialogismia, jota kuvattiin alatutkimuksissa, joiden teemoina olivat kasvotyö, inter­sub­jek­tii­vi­suus ja dialogisuus.  Kasvotyötä käsittelevässä tutkimuksessa analysoitiin, miten draamaopettaja suojaa osallistujien oman itsen ja roolihenkilön kasvoja.  Draamaopetuksessa toimitaan rooleissa ja välillä kaikki yhtä aikaa – niin opettaja kuin osallistujat.  Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten draamaopettaja rakentaa toimivan dialogin osal­lis­tu­jiensa kanssa sekä rooleissa, että ilman niitä.  Osoittautui, että opettajan hienovaraisuus ja kun­ni­oit­tava tapa kohdata osallistujat vapautti heidät luomaan rikkaita ja mielenkiintoisia draamoja tavoit­teellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä.

Dialogismi asenteena ja toimintatapana on erot­ta­mattomana tekijänä kaikessa draamatyöskentelyssä.  Vuorovaikutuksen kehollinen ulottuvuus korostuu draamatyöskentelyssä. Ilmeet, asennot ja liikkumisen tavat puhuvat omaa kieltään. Rooleissa luodaan draamaa yhdessä ja eletään samalla roolin kautta draaman tapahtumia.  Tällöin syntyy intersubjektiivisia kokoemuksia, mikä tarkoittaa, että ymmärrys tilanteesta ja sen yhdessä kokeminen on jaettua – paitsi ajattelussa, myös ennen kaikkea kehollisesti ja enimmäkseen tiedostamatta. Näitä kokemuksia kuvataan usein sanoilla ”yhteys”, ”intuitio” tai ”flow”.  Tämä ilmiö nähdään nykyisen neurotieteellisen tutkimuksen kautta ihmisen synnynnäisenä ominaisuutena. Monet fenomenologi-filosofit ovat pohtineet ja ymmärtäneet intersubjektiivisen kokemuksen ilmiöitä ja merkitystä jo viime vuosisadalla. Intersubjektiivisuus selittää kokemuksen syvää perustaa ja kokemuksellisuuden merkitystä oppimisessa.

Draamakasvatuksen, kuten kaiken taidekasvatuksen henkilökohtaisuus ja ko­ke­muksellisuus ovat sisäänrakennettuina taidemuotoon ja ne ovat luovuttamattomia oikeuksia ihmi­syy­teen kasvamisessa.

Draamakasvatus pohjautuu teatteritaiteeseen, eli opetuksessa käytetään teatterin keinoja. Draamassa toimiminen on ikään kuin leikkiä, ja kun kokemuksia ko. leikistä reflektoidaan, eli pohditaan ja keskustellaan yhdessä, mitä kokemuksista voidaan oppia, jotakin voi muuttua osallistujien tiedoissa, ajattelussa ja toiminnassa. Tällainen kehon ja mielen vuorovaikutuksen syvempi ymmärrys kasvatuksessa ja opetuksessa on hyödyllistä jokaiselle opettajalle ja kasvatusalalla toimivalle.